Tiistaina saapui virallinen hyväksymiskirje tohtoriohjelman valinnoista sähköpostitse. Olin toki tiennyt päässeeni sisään jo kesäkuun alusta, koska ohjaajani ilmoitti asiasta sähköpostilla heti valintakokousta seuranneena maanantaina. Ei siis tarvinnut kärvistellä juhannusviikolle saakka.
Tuossapa se sitten on. Oma polkuni, jota lähden tallustamaan ja jonka päätepisteessä toivottavasti tohtorinhattu odottaa reilun 5 vuoden päästä. Nyt vain peukut pystyyn myös siskolle!
Tämä nykyinen valintaprosessi korkeakoulutukseen on mielenkiintoinen. Testasin osoitteessa todistusvalinta.fi, miten minun olisi käynyt vuosi sitten todistusvalintahaussa korkeakouluihin. Minunkin keskinkertaisilla ylppäripapereillä (äikän laudatur, enkun ja ranskan eximia, ruotsin ja lyhyen matikan magna ja vanhan reaalin eximia, jota en kuitenkaan laskuriin syöttänyt) olisi tuonut pääsyn jokaikiseen ammattikorkeakouluun lähestulkoon mihin tahansa koulutusohjelmaan. Yliopistoistakin olisin pääsyt mihin tahansa yliopistoon, toki en ihan kaikille aloille. Olisin päässyt suoraan opiskelemaan mm. yleistä kirjallisuustiedettä, suomen, ranskan, ruotsin tai englannin kieltä. Myös tuota siskon haaveilemaa portugalia Helsingin yliopistoon. Ovet kauppikseen olisivat auenneet poikkeuksetta. Myös oikikseen julkisoikeuden puolelle olisin päässyt Joensuuhun. Maa- ja metsätalouspuoli olisi ottanut minut avosylin vastaan, samoin liikenne ja logistiikka. Joillekin tekniikan aloille kynnysehto ei täyttynyt, ja lääkikseen ja biologiaan ei mitään jakoa. Yhteiskuntatieteisiin ei pisteet riittäneet, eikä historiaan, mutta esim. taiteen ja kulttuurintutkimukseen ja musiikkitieteisiin kyllä. Opetus- ja kasvatusalaan liittyen ainoastaan psykologia olisi ollut nounou. Olisin päässyt jopa tietojärjestelmätiedettä, tilastotiedettä ja matematiikkaa opiskelemaan, lyhyellä matikalla! Ihan jäätävää. Ja jos vanhan mallin reaalista olisi saanut pisteitä (kirjoitin siis maantiedon ja taisin vastata yhteen fysiikan kysymykseen), niin todennäköisesti olisin päässyt myös geotieteitä tai maantiedettä opiskelemaan mihin vain. Ilman reaaliakin olisin päässyt kemiaa opiskelemaan.
Siis onko korkeakoulutukseen pääseminen näin helppoa? Ei pääsykokeita, ylioppilaat saa öllötellä koko kevään ja vain kävellä sisään yliopistoon? Mitä tällainen tekee motivaatiolle? Nyt olen kyllä ihan tyytyväinen, että tohtorikoulutukseen päästäkseen täytyy oikeasti nähdä vaivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti