Kolmas kerta toden sanoi - vihdoin viimein tavoitteeni on saavutettu! Osallistuin Helsingin yliopiston maailman kielen ja kielitieteen valintakokeeseen kolmena peräkkäisenä vuotena 2020, 2021 ja 2022. Nyt viimein tätä kirjoittaessa odotan innolla viikon päästä alkavia portugalin kielen opintoja Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa.
Sain siis pari kuukautta sitten heinäkuun alussa Opintopolusta tiedon, että olin päässyt sisään portugalin opintosuuntaan ei-ensikertalaisten valintakoejonosta. Unohtui tännekin kirjoitella, kun halusin vaan nauttia kesästä ennen opintojen alkua.
Portugalin opintosuuntaan oli tänä vuonna varattu 7 aloituspaikkaa, joista 5 paikkaa oli varattu ensikertalaisille. Tänä vuonna portugalin opintosuuntaan haki yhteensä 53 hakijaa, joista valintakokeeseen osallistui 21 hakijaa. Kaikista hakijoista hyväksyttiin yhteensä 7 hakijaa, joista ensikertalaisia on 5. Näin ollen hyväksytyistä 2 hakijaa oli ei-ensikertalaisia, joista toinen valittiin todistuksella ja toinen (minut) valintakokeella.
Portugalin todistusvalintajonon (kaikille hakijoille) alin hyväksytty pistemäärä oli 148,1 pistettä. Omat ylioppilastodistuspisteet eivät siis sisäänpääsyyn riittäneet, joten minun oli osallistuttava valintakokeeseen. Valintakokeesta sain 68,5 pistettä, ja näillä pisteillä olin ei-ensikertalaisten valintakoejonon ensimmäinen ja ainoa sisään päässyt hakija. Alla olevassa taulukossa esitetään muiden valintajonojen sisään päässeiden pisteet, hyväksytyt hakijamäärät sekä aloituspaikat. Yhteensä meitä aloittavia portugalin opiskelijoita on 7.
| Valintajono | Alin hyväksytty pistemäärä | Hyväksytyt | Aloituspaikat |
|---|---|---|---|
| Portugali, todistusvalintajono ensikertalaisille hakijoille | 95,9 | 3 | 3 |
| Portugali, todistusvalintajono kaikille hakijoille | 148,1 | 1 | 1 |
| Portugali, koevalintajono ensikertalaisille hakijoille | 68,0 | 2 | 2 |
| Portugali, koevalintajono kaikille hakijoille | 68,5 | 1 | 1 |
Lähde: Helsingin yliopisto 2022. Tilastoja opiskelijavalinnoista.
Kokemuksia maailman kielten ja kielitieteen valintakokeesta keväällä 2022
Valintakokeeseen osallistujalla oli yhteensä 180 minuuttia aikaa suorittaa koe. Valintakoe koostui kahdesta osasta: Ensimmäinen osa oli artikkelin luku, luetunymmärtäminen ja siihen liittyvät monivalintakysymykset. Toinen osa oli jaettu kahteen osaan: lauseen analysointiin sekä käännöksiin. Toinen osa arvioitiin vain niiltä, jotka menestyivät parhaiten ensimmäisessä osassa, joten panostin tänäkin vuonna ensimmäiseen osaan.
Käytin valintakoeajan seuraavasti:
1.osa: 96 min
Vessatauko: 4 min
2.osa: 79 min
Palautus sähköisesti: 1 min
Omasta mielestäni ensimmäinen osa meni hyvin. Toinen osa oli mielestäni viimevuotista vaikeampi, ja siksi viimeiseen käännöstehtävään ei jäänyt paljoa aikaa. Olin saanut pistevähennyksiä väärin menneistä kohdista seuraavasti:
1. osa, artikkeli ja monivalintakysymykset: 20 kysymyksestä 5 meni väärin, -2,5 p per kysymys joten yhteensä -12,5 p
2. osa, lauseen analysointi: 10 kysymyksestä 5 meni väärin, -3 p per kysymys, joten yhteensä -15 p
2. osa, käännös: 5 kysymyksestä 1 meni väärin, -4 p per kysymys, joten yhteensä -4 p
Yhteensä sain vähennyksiä 31,5 p
Valintakokeesta sain pisteitä siis 68.5 p / 100 p
Valintakokeesta poistuessa olo oli jotenkin lannistunut, vaikka tiesin yrittäneeni parhaani. Olin etukäteen päättänyt, että en tulisi hakemaan enää neljättä kertaa, jos en olisi tällä kerralla onnistunut. Siitä syystä valintakokeessa onnistuminen ja sisään pääsy tuntui todella upealta, etenkin kun viime vuonna jäin 1. varasijalle.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti