Motivaatiopula

 

Fulbright-haussa kävi niinkuin arvelinkin. Haastattelukutsua ei kuulunut, joten hakemukseni jäi mappi ööhön. Tosin oma intuitioni jo keväällä viittasi tähän. Lopulta elokuussa tuli sähköposti, jossa kerrottiin kriteerit täyttäneitä hakemuksia olleen 20. 

Ei siis oikein tuntunut miltään, ei edes pettymykseltä. Eniten nolottaa se, että kutsukirjeen lähettäjälle on laitettava viesti, jossa pitää kertoa hakuprosessin menneen vihkoon. Muuten tunsin lähinnä helpotusta, koska oma motivaatio väitöstutkimuksen tekoon on aika lailla nollassa. Kesäloman aikana en tehnyt mitään, en lukenut enkä kirjoittanut riviäkään. Elokuussa työstin yhtä kesäkoulun kurssia, josta napsahti 3 opintopistettä, mutta seuraava kurssi on kalenterissa vasta keväällä, ja sen pitäisi olla likipitäen viimeinen. Edessä on vain oman aineiston keruu, analyysi ja kirjoittaminen, ja juuri nyt se ei kiinnosta pätkääkään. Kiire tulisi, jos sitä pitäisi nyt aloittaa, koska tarvitsisin ainakin 3 viikkoa täyspäiväistä työstöä valmisteluihin ja testaukseen. Kesälomalla tein ihan muita juttuja, ja breikki työ- ja opintoasioista on tullut taas tarpeeseen.

Ehkä päällimmäisin tunne kesäloman loppumetreillä oli lievä turhautuminen. Jotenkin tuntuu, että kaikille muille kaikki tipahtaa paljon helpommin. Kollega pääsi vuosi sitten haastatteluihin asti Fulbrightissa. Toinen kollega sai Koneen säätiöltä monivuotisen apurahan, kolmas kollega nappasi tutkimusryhmässään Suomen Akatemian rahoituksen. Omat apurahahaut on tuottaneet pelkkää eituuta. Tässä vaiheessa on sellainen tunne, että apurahaa saa varmimmin osoitteesta Veikkaus.fi, ja toistaiseksi senkin osalta ollaan miinuksen puolella. En tiedä miten paljon tähän projektiin pitäisi upottaa omaa vapaa-aikaa ja rahaa, ja miten paljon oman työpanoksen voi antaa kärsiä väikkärin takia. Minulla ei ainakaan opiskelu kokoaikatyön ohessa ja perheen kanssa onnistu, ei mitenkään. Aika pitäisi karsia vapaa-ajan liikunnasta, lasten kanssa olemisesta, kotitöistä, pihatöistä, remonteista ja muusta puuhailusta. Tai sitten hoitaa työt vasurilla, joka ei omaan työmoraaliin istu. Ja kuin pisteenä iin päälle tuli hallituksen suunnitelmat aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta. Itsellä sitä olisi jäljellä 13 kuukautta, mutta olin ajatellut olevani vuoden opintovapaalla sen jälkeen kuin aineisto on kerätty. Oman työn luonne on sellainen, että on helpompi olla kokonainen lukuvuosi pois parin kuukauden sijaan. Nyt tämäkin optio näyttää siis haihtuvan eetteriin. 

Jotain kertoo motivaatiosta sekin, että tämän blogitekstin julkaisemiseen meni reilu 2 kuukautta. Ei vaan innostanut. Mutta nyt on syysloma, ja aikaa etsiä kadonnutta motivaatiota...

 

The Deadline

Tiistaina päättyi vuosittainen hakuaika usean Fulbright-stipendiohjelman osalta. Kerron tässä omasta kokemuksestani hakuprosessin parissa siksi, että netin syövereistä löytää kyllä paljonkin Fulbright-stipendiaattien matkakertomuksia ajastaan Amerikan maalla, mutta hakuprosessi voi olla suuri mysteeri, ellei henkilökohtaisesti kontaktoi aiempien vuosien stipendiaatteja.

Fulbright-säätiön ohje stipendiohjelman hakulomakkeen täyttämiselle oli  33 sivua pitkä. Jo se kertoo prosessin työläydestä. Ohjelmat ovat tarkoitettu ”high-achieving” hakijoille, joten sekin tietysti antaa osviittaa prosessista. Itse en tosin ymmärtänyt tätä tarpeeksi ajoissa, enkä koe tuohon ryhmään kuuluvani. Tämä totuus selvisi vähintään sen jälkeen, kun oli selannut stipendiaattien julkista CV-listaa. Saajat ovat todellakin parasta A-luokkaa, monella on vakuuttava työ- ja opintohistoria, kadehdittava julkaisuluettelo ja liuta jo saatuja apurahoja ja stipendejä, jotka todistavat heidän olevan pätevä kandidaatti. Keski-ikäinen tasapaksu peruslehtori, jonka lapset ovat kouluiässä ei ehkä ole se supersuorittaja,  jolla olisi työhistoriaan nähden tarpeeksi meriittejä stipendin saajaksi. Henkseleitä kannattaa tietysti paukutella, muttei sekään oikein auta jos ei ole oikein mitään, millä osaamisensa todistaa ja pukea sanoiksi. Siksi tietysti hakemuksessa pyydetään useampi suositus. Niiden todistusvoima riippunee oman hakemuksen uskottavuudesta ja kokonaisuudesta. 

Siitä huolimatta päätin hakea. Täytyyhän siellä joukossa olla niitäkin, jotka siivotaan pois alkuvaiheessa, kun jyvät erotellaan meistä tavan akanoista. Mutta pieni varoituksen sana monelle muulle: prosessi vaatii niin paljon paneutumista, että kannattaa oikeasti miettiä pystyykö panostamaan täysillä. Oma hakemukseni oli nimittäin 71-sivuinen järkäle. Täysiä työpäiviä käytin koko prosessiin vähintään 4 viikkoa, ja olen aika varma että tähän meni enemmänkin aikaa. Aloitin koko prosessin jo viime kesänä: käytin noin viikon sopivien yliopistojen ja koulutusohjelmien etsintään ja sen tehtyäni seuloin potentiaalisten professorien ja muun henkilökunnan taustoja ja tutkimusintressejä, selasin ja luin heidän julkaisujaan ja perehdyin heidän yksikkönsä tutkimusrahoitukseen. Prosessi on varmasti helpompi, jos oman opinnäytetyön tai väitöskirjan ohjaajalla olisi antaa valmis kontakti. Minulla tällaista luksusta ei ollut. Itse näitä kontakteja saa joko työelämästä tai osallistumalla konferensseihin ja seminaareihin. Näin tein minäkin, omalla kustannuksella, ja sitkeän yrittämisen jälkeen olin lopulta tavannut kasvokkain potentiaalisia ohjaajia rapakon takaa. Se kannattaa tiedostaa, että opiskelu- tai tutkimusvierailupaikan järjestyminen on myös Yhdysvalloissa pitkä ja hankala prosessi. Vaikka proffien halu auttaa olisi aito, niin johonkin hallinnolliseen juttuun homma voi kosahtaa. Omalla kohdalla sain varovaista vaaleanvihreää valoa tapaamiltani ihmisiltä, mutta kaikki on vähän ehkä-jos-kun tasolla. Jo tähänkin mennessä tämä tekeminen on vaatinut ihan järjettömän suunnitelmallista otetta, koska ei tämän tason hakuprosesseja voi ihan tuurin varaan jättää. Sittenkään en usko tehneeni tarpeeksi. 

Käytettyyn työaikaan en muuten laskenut esimerkiksi oman tutkimussuunnitelman kääntämistä englanniksi, koska sen olin tehnyt jo aiemmin. Suunnitelmaa piti kuitenkin tiivistää hakemuksen sallimiin rajoihin. Lisäksi osallistuin kahteen eri hakuwebinaariin sekä kaikkiin mahdollisiin info- ja keskustelutilaisuuksiin maiden välisen tutkimus- ja tiedeyhteistyön tiimoilta. Tein tuntitolkulla muuta taustatyötä, jota en laske varsinaiseen hakuprosessiin kuuluvaksi. 

Varsinaista hakulomakettakin sorvasin useamman päivän pienissä osissa. Personal statementista palautukseen lähti noin neljäs versio, omia tavoitteita ja motivaatiota avaavasta kirjoituksesta taisin tehdä lopulta viisikin versiota. Silti näihin jäi aukkoja, enkä ole niihin täysin tyytyväinen. Vaikka olen kypsytellyt vierailun tarkoitusta ja suunnitelmaa vuoden, omien ajatusten yhdistäminen amerikkalaisen vastapuolen intresseihin on todella vaikeaa. Itse kyllä välttäisin viimeiseen asti sellaista sanelumentaliteettia, että ”tätä minä olen tulossa sinne tekemään, ottakaa tai jättäkää”. Pitäisin suunnitelman kuitenkin osittain joustavana siksi, että paikallisen partnerin tarpeet ja resurssit voisi myös huomioida, mutten todellakaan tiedä, mitä säätiö lopulta hakemuksissa painottaa. Ajattelen niin, että stipendin hyöty on perusteltavissa vain sillä, mitä pysyvää siitä jää jäljelle stipendikauden jälkeen. Jos hyöty on vain stipendiaatille itselleen, mitä järkeä siinä lopulta on säätiön näkökulmasta? 

Haun lopputuloksen voinee todeta vasta kesän jälkeen. Olen ymmärtänyt (ja tässä voin olla täysin väärässä), että hakijoista noin 10 % pääsee haastatteluun, ja haastatteluista valitaan vain n. 1-2 hakijaa per stipendiohjelma. Jos siis saa kutsun edes haastatteluun, se on kunnioitettava suoritus. Tärkeintä lienee kysyä itseltään, miksi edes haluaisi Fulbright-stipendin. Rahoituksen voi toki saada muualta, mutta Fulbright onkin instituutio. En ole ollenkaan varma, hainko edes oikeaan Fulbright-ohjelmaan. Todennäköisesti en, mutta täytyy miettiä, jaksanko vastaavaa hakuprosessia enää toista kertaa. 

Opintovapaaherrattaren arkea

 Heti alkuun painotan, etten missään nimessä kapinoi henkilötietosuojan ideaalia ja lakeja vastaan. Tutkijalle se kuitenkin tarkoittaa aikaa vievää paperinpyörittelyä ja byrokratiaa.

Opintovapaan alkaessa kaksi kuukautta sitten puhkuin innostuksesta. Nyt vihdoin tempaisen ensimmäisen artikkeliraakileen loppuun ja opiskelen opinto-ohjelmaani valitut mielenkiintoiset kurssit.

Tosiasiassa ensimmäiset kaksi viikkoa meni aineistonkeruuseen valmistautumiseen: ensin kauhukseni minulle ehdotettiin, että tutkimukseeni täytyy tehdä ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi. No hyvä, tehdään vaan, se on varmaan hyvä asia. Kunnes tajusin, mitä tämä lausuntopyyntö tarkoittaa: saatekirje, tutkimussuunnitelma, aineistonhallintasuunnitelma, riskianalyysi, vaikutustenanalyysi eli DPIA, suostumuslomakkeet, tutkittavien informointiteksti, tietosuoja-ilmoitus. Kaikki tiukasti ohjeistetussa muodossa, pilkuntarkasti raportoituna, joka ikinen nippelinappeli kuvattuna.

Myös haastattelukysymykset, kyselylomake ja tutkimuksen testiaineisto olisi pitänyt olla heti valmiina, pelkkä raakile ei olisi riittänyt. Ennen eettisen ennakkoarvioinnin vastausta on ihan turha aloittaa aineistonkeräämistä, joten ajattelin että tämä oli nyt tässä, en pysy millään asettamassani aikataulussa.

Lopulta tähän rumbaan ei tarvinnut lähteä, eikä mikään valmistelu mennyt hukkaan. Aineistonhallintasuunnitelman sain väkerrettyä tohtoriopintoihin kuuluvan datanhallintakurssin kattavan aineiston ja hyvien ajattelemaan pakottavien tehtävien avulla. Kyselylomakkeen ja haastattelukysymyksien sekä kokeellisen menetelmäni tehtäväaihioiden työstö vei aikaa, koska olin saanut 1,5 vuodessa aikaan vasta jonkinasteiset hahmotelmat. Kuukauden pyörittelyn, aineistojen penkomisen ja suunnittelun jälkeen kyselylomake oli valmiina ja tehtäväaihiot jo hyvällä mallilla. Aineistonhallintasuunnitelma on julkaistu ja sen olemassaolo periaatteessa mahdollistaa myös apurahojen hakemisen jatkossa.  Tajusin, että tähänhän minun pitikin käyttää puolet opintovapaastani.  Koko tutkimukseni aineistonkeruu odottaa enää vaan sitä keräämistä, sillä juuri tänään sähköpostiini tupsahti myös hyväksytty tutkimuslupa.

Opintovapaan suosikkiasuni. Siipan mukaan näytän osastohoidossa olevalta 😄. 

Ajankäytöllisesti arvioituna toisen kuukauden pystyinkin käyttämään lukemiseen, ajatteluun ja kirjoittamiseen – ja niiden kurssien tekemiseen. Saldo on 12 opintopistettä, yksi hyväksytty konferenssipaperi, puoliväliin asti kirjoitettu ensimmäinen varsinainen artikkeli ja selkeä jatkosuunnitelma. Tähän kaikkeen on myös liittynyt epäoleellista sekundääristä puuhastelua, jota prokrastinoinniksikin sanotaan. En ollut koskaan kuullutkaan koko termistä ennen väitöskirjaopintoja. Suomeksi puhutaan siis kolmen veen yhdistelmästä – välttelystä, vitkuttelusta ja vetelehtimisestä – osana kummallista paniikinomaista olotilaa, jossa tekee siis kaikkea muuta kuin sitä, mitä pitäisi tehdä. On esimerkiksi ihan hirveän mielenkiintoista lukea Quorasta keskustelua siitä, mikä on Roope-Ankan rahasäiliön todellinen koko ja miten se mitataan.

Pääsin tuosta vaiheesta nopeasti toki yli, kenties kiitos koronan kouliman etätyökokemuksen. Itseohjautuvuudellakin on paljon merkitystä, ja kurinalaisella asenteella. Täytyy lämpimästi suositella opintovapaata kaikille, vaikka taloudellisesti se tarkoittaa takapakkia, säästöjen hupenemista ja tiukkaa kulukuria. Veetyylistä taas pääsee eroon, kun aktiivisesti tekee jotain, josta saa palautetta joltakin. Vaikka työkaverilta, puolisolta, ohjaajalta, opettajilta tai toisilta tutkijoilta. Yksi ainoa sähköpostiviesti saattaa avata lukkoja ja puskee asioita eteenpäin. On muuten tässä välissä myös pakko suositella konferenssien tutkijakonsortioita. Yllätyin, miten paneutuneesti niiden vetäjät antavat tutkimussuunnitelmasta ja tutkimuspapereista rakentavaa palautetta, joka on ihan eri tasolla yksityiskohdissaan kuin yliopiston tutkijakoulun seminaarien palaute. 

Viikonlopun jälkeen kömmin onneksi ulos tutkijankammiostani ja puen päälle muutakin kuin pyjamahousut. Ponnistan kaksi kuukautta taas töissä, rekrytoin tutkittavani ja laitan homman pyörimään. Kunnes kesäkuussa pääsen kirmaamaan kesälaitumille ja keskittymään kirjoittamiseen täysipäiväisesti taas hetkesi aikaa.

Ensimmäisen syksyn portugalin opinnot paketissa

Syksy 2022 meni melko nopeasti. Syksyn aikana aloitin kandintutkintoon liittyvän portfolion tekemisen, sekä opiskelin

• kahdella läsnäoloa vaativalla luentokurssilla (portugalin opinnot)
• kuudella verkkokurssilla (kandiohjelman yhteisiä opintoja sekä kielitieteen sivuaineopintoja)

Seurasin opintojeni edistymistä ja deadlineja Kanban-boardin sekä roadmapin avulla.

Kanban-board kurssien tehtävistä ja deadlineista.

 

Roadmap syksyn 2022 opinnoista.

 

Välissä ehdin kuitenkin hieman hengähtää, koska pidin kesälomastani 2 viikkoa marraskuun alussa. Nautimme perheeni kanssa kahden viikon lomasta Lanzaroten lämmössä.

Lanzarote - Playa Blanca.

Ensimmäisen syksyn opinnot ovat siis paketissa. Tai ainakin melkein. Kurssin ”Johdatus kieliteknologiaan” -kurssin lopputehtävä on vielä tekemättä, koska deadline sille oli loman aikana, joten menin suosiolla uusintaan. Lisäksi kanditutkintoon liittyvän kolmivuotisen portfoliokurssin howulearn-palautteen lyhyt analyysi on vielä tekemättä ja palauttamatta, itse kyselyyn vastasin ajallaan. Myös 1 op:n laajuinen verkkokurssi ”digi-B” on työn alla loman aikana. Otin myös ylimääräisenä kurssin ”Ohjelmointia lingvisteille”, joka alkoi marraskuun alussa ja jota en kuitenkaan ehtinyt muiden kurssien kiireiden takia loppuun. Kyselin kurssin suorittamisen mahdollisuutta omaan aikatauluun joululoman aikana ja se järjestyi, joten teen kurssin tehtävät joulun jälkeen. Jouluviikonlopun (aatto ja joulupäivä) ajattelin pitää kokonaan vapaata.

Portugalin kursseista

Otin syksylle 2022 opetussuunnitelman mukaisesti kurssit ”Portugali 1A” (10 op) sekä ”Portugalin historia ja kulttuuri” (5 op). Osallistuin molempien luennoille säännöllisesti. Historian kurssilla piti tehdä kirjallinen tentti sekä parityö valitsemastaan aiheesta liittyen portugalilaiseen kulttuuriin tai historiaan. Minä pidin esityksen portugalilaisesta kahvikulttuurista parini kanssa. Parini jätti kurssin kesken, koska tuskastui opetukseen ja materiaalien huonouteen.

Historian kurssikoe oli ihan sopiva ja mielestäni mittasi kurssilla opetettuja asioita. Tilasin koetta varten alennuksessa olleen kirjan nimeltä ”A Brief History of Portugal” (Jeremy Black), mutta kirja ei harmittavasti ehtinyt tulla postilla ennen koetta.

Portugalin historiaa englanniksi, hyvä kirja.

 

Siksi päädyin opiskelemaan kokeeseen Wikipediasta sekä luentomuistiinpanojeni avulla. Kurssin varsinaiset oppimateriaalit (luettavat word-tiedostot) olivat varsin huonot. Varsinaisen kielitaidon kurssin opetus oli melko huonoa, siitä alempana lisää. Itse kurssin arvioinnin olisi pitänyt perustua loppukokeeseen, mutta kurssi arviointiinkin sekä kirjallisen kokeen (70 % arvosanasta) että suullisen kokeen (30 % arvosanasta) perusteella. Portugalin kursseista saa odotella arvosanoja jonnekin joulukuun loppuun. Saa nähdä miten käy. Historian kurssin koe meni mielestäni hyvin, samoin kielikurssin suullinen koe. Sen sijaan kirjallinen koe meni huonosti, koska kokeessa kyseltiin kieliopin poikkeuksia, ja koe oli muutenkin vaikea. Luetun ymmärtämistä tai tekstin tuottamista kokeessa ei mitattu lainkaan.

Lähdin opiskelemaan portugalin kieltä suurin tavoittein, hainhan opintosuuntaan kolme kertaa pääsykokeessa. Toistaiseksi opetus on valitettavasti kuitenkin ollut melko huonoa ainakin kielen kurssilla. Päädyimme muutaman opiskelijakollegan kanssa tekemään valituksen kymmenen opintopisteen laajuisesta Portugali 1A -kurssista, koska opetus on ollut lähinnä ala-astetasoa. Opetus kurssilla on ollut melko tehotonta: tunneilla luetaan oppikirjaa ääneen ja opettaja kyselee joko menneen tai tulevan viikonlopun kuulumisia yhdeltä opiskelijalta kerrallaan, muiden istuessa hiljaa paikallaan. Lisäksi kirjan kielioppiasiat käytiin hyvin epämääräisesti läpi, ja opiskelijan tehtäväksi jäi opiskella asia kokonaan kotona. Kurssin oppimistavoitteita ei avattu eikä kurssin kirjallinen koe mitannut oppimiselle asetettuja tavoitteita. Kurssin osaamistavoitteena on että ”opintojakson suorittanut opiskelija saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen tavoitetaitotason A2”. Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 puolestaan edellyttää seuraavaa:

Ymmärtää lauseita ja usein käytettyjä ilmauksia, jotka liittyvät tavallisimpiin arkipäivän tarpeisiin: kaikkein keskeisin häntä itseään ja perhettä koskeva tieto, ostosten teko, paikallistieto, työ. Pystyy viestimään yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa tehtävissä, jotka edellyttävät yksinkertaista tiedonvaihtoa tutuista, jokapäiväisistä asioista. Pystyy kuvailemaan yksinkertaisesti omaa taustaansa, lähiympäristöään ja välittömiä tarpeitaan.

Kirjallinen koe ei mitannut juuri mitään näistä, ainoastaan kielioppiasioita ja poikkeuksen poikkeuksia. Lisäksi kurssin suullisessa kokeessa oli teknisiä ongelmia, jonka takia kuullun ymmärtämisen osuus jäi kokonaan tekemättä ja siten sitä ei arvioitu. Mikä oudointa, kurssilla ei järjestetty uusintoja, koska opettaja kieltäytyi järjestämästä niitä, mikä on täysin Helsingin yliopiston pelisääntöjen vastaista. Monta aihetta valitukseen siis, joten opintoasianpäälliköllä, apulaisprofessorilla ja opettajalla itsellään riittänee pohdittavaa kurssin parantamiseksi siten, että opetus olisi laadukkaampaa ja opiskelijoiden oikeusturva myös toteutuisi. Toivottavasti kevään vastaavan laajuinen Portugali 1B olisi hieman paremmin järjestetty, sillä sille kurssille on mentävä, jos mielii esimerkiksi pääaineen vaihtoa espanjan kieleen.

Jatkosuunnitelmat 

Joka tapauksessa aion nyt joululoman aikana kerrata espanjaa verkkokurssilla, sekä osallistua keväällä kielikeskuksen järjestämälle espanjan jatkokurssille. Jatkokurssi loppuu sopivasti ennen espanjan kielen tasokoetta, jonka läpäistyään voi opiskella espanjaa sivuaineena. Jo nyt voin sanoa, että itsenäisesti Moodlessa opiskeltava 4 opintopisteen espanjan kertauskurssi on tuhat kertaa paremmin tehty videoineen, materiaaleineen ja tehtävineen kuin syksyn portugalin kielitaidon kurssi.

Tavoitteenani on läpäistä tuo tasokoe. Onnistumisen mahdollisuudet ovat ehkä hieman paremmat kuin varsinaisen pääsykokeen kautta. Olen kirjoittanut espanjan lyhyestä kielestä vain C:n, joten en voinut hakea kevään opiskelijavalinnassa todistuksen perusteella. Valintakoevalinnassa ei-ensikertalaisille oli varattu 3 paikkaa. Sivuaineen tasokokeella sentään valitaan 7 opiskelijaa, eikä tasokokeessa ole ensikertalaisuus-kriteeriä.

Nyt kuitenkin kohti joululomaa (opinnoista). Joulun välipäivät menee itsellä sitten päivätöissä, ja noita edellä mainittuja rästihommia tehden. Ehkä luen huvikseni myös sitä tilaamaani historian kirjaa. Lanzaroten maisemia ja lämpöä kaivaten…

Lanzarote - taustalla Fuerteventura.

Tyhjän paperin dilemma

Kirjoittaminen. Työsarka, joka on edessä. Olen väitöskirjapuuhissa keskittynyt opiskelemaan mielenkiintoisia kursseja, lukenut artikkeleita, pohdiskellut ja analysoinut. Olen miettinyt, joko alkaisin kirjoittaa, vai pitäydynkö vielä taustatutkimuksessa. Olisiko jokin ajatuksentynkä jo kiteytynyt sanottavaksi?

Mikään ei etene, ellen saa asioita paperille. Ja saan kyllä, siitä ei ole asiat kiinni. Kun minulla on aikaa, niin A4 toisensa jälkeen täyttyy helposti tekstistä. Mutta kun pitäisi ruveta kirjoittamaan tieteellistä artikkelia, homma kääntyy päälaelleen. Kun pitäisi saada aikaan lyhyttä ja ytimekästä ilmaisua rajattuun sivumäärään, kirjoittamisesta tulee yllättävän vaikeaa. Sillä kuten tiedätte, journal-tila on kallista ja rajallista. Siksi tieteellinen teksti näyttää nykyään tältä:

Kaikki tarpeellinen on saatava mahtumaan yhteen kappaleeseen (Tynkänen 2022, 1). Oman artikkelisi argumentti täytyy pystyä kertomaan yhdellä lauseella (Singleton 2022, 10). Lauseiden pitää olla selkokielisiä, jotta tieteen ulkopuolinenkin yleisö kiinnostuu ja ymmärtää asian (Xu, Yu et Zu, 2022, 5).

Näiden perusasioiden lisäksi tieteellisellä artikkelilla on jäykkä rakenne ja lattea ilmaisuvoima. Tutkijan on hyvä ymmärtää, että yleisö odottaa hänen tietävän kaikesta kaiken (Almighty 2020, 20) ja tuntevan oman alansa aiemmin tutkimuksen läpikotaisin (mm. Knowles 2021; Kaikkonen 2022; Einstein 1941). Tunnettuja teorioita ei kuitenkaan saa vatvoa liikaa, vaan ne pitää artikkelin aluksi typistää lyhyeksi katsaukseksi referoimatta liikoja (Summanen, Liikanen et al. 2021, 21;  Se 2025, 2; Tämä 2026, 3; Tuo 2027, 5). Tämä tekee tieteellisistä artikkeleista lähinnä Mooseksen neljänteen ja viidenteen kirjaan verrattavia sukunimilistauksia, joita lukiessa kiinnostus lopahtaa aika äkkiä. Tutkimusalan perinne on tunnettava hamaan historiaan saakka, mutta muutamaa vuotta vanhempiin lähteisiin ei silti pidä viitata, koska ne ovat kenties osittain jo vanhentunutta tai ainakin kyseenalaistettua tietoa (Oldman 2027, 87). Varsinkin omalla teknologiarasitteisella tieteenalalla pätee sääntö ’mitä uudempi, sen parempi’ (Newton 2030, 100), ja uudempien tutkimusjulkaisujen suosiminen on silmiinpistävää.

Viittaustekniikka on todellakin hallittava (Aapakari 2024, 88). Toisaalta, kun olet oppinut yhden viittaustyylin ja kirjoittanut artikkelisi sen mukaan, julkaisija saattaakin vaatia tietyn mallin mukaista viittaustapaa [1]. Yhtäkkiä huomaat, että samalla myös koko lähdeluettelo on veivattava aakkosjärjestyksestä siihen järjestykseen, jossa viitatut teokset tekstissäsi esiintyvät. Siinä kuluu ilta jos toinenkin [2]. Kun artikkelisi on valmis, joku kommentoija vielä kehtaa nillittää, miten artikkelisi viittauksista puuttuu tämä ja tuokin mestariteos, jotka ovat valitettavasti jääneet sinulta huomioimatta tietokantahakusi hakutuloksissa, joista lukematta jäi muutenkin 234 567 kiinnostavaa artikkelia vuodelta 2022. Ei kuitenkaan missään nimessä pidä unohtaa omia tutkimuksia, joihin kannattaa viitata ahkerasti (TuiTui 2017; TuiTui 2019; TuiTui 2020; TuiTui 2021; TuiTui 2022), koska mikäänhän ei ole niin arvokasta kuin oman tutkijabrändin pönkitys.

Ilo on irti siinä vaiheessa, kun olet leikkaaliimannut itsesi menetelmä- ja tulososioon. Koska kaikki tutkimuksessasi oli uutta ja merkittävää, tuloksia on tietysti hyvin vaikea tiivistää tyhjentävästi. Tähänkin pulmaan on oiva ratkaisu: graafit. Koska lukijat eivät nykyään jaksa lukea, artikkelissa on hyvä olla pari kaaviota tai taulukkoa, jotka tiivistävät sanomasi ja tutkimuksesi päälöydöksen (Päätalo 2022,10). Tämä asia on esitetty kuviossa 1.

 

Kuvio 1.

Pohdintaosio, joka kantaa englanniksi usein hyvin ironista otsikkoa ’discussion’, on synkkä monologi tutkijan omista päätelmistä ja tulevaisuudenkuvista. Tämä osio on usein rajallinen ja harva lukija on jaksanut abstraktista tänne saakka - näin ollen voidaan todeta, että tutkijan hienot teoreettiset näkemykset menevät käytännössä hukkaan. Onko siis ihme, että blogikirjoittaminen houkuttelee enemmän? Ainakaan tässä tekstilajissa ei tarvitse miettiä viittaanko nyt oikein, muistinko referoida tarpeeksi hyvin etten plagioi, käytinkö oikeita termejä, unohdinko mainita jonkun Hyvin Tärkeän Henkilön. Tieteellinen tyhjä paperi ei ole koskaan tyhjä. Se on täynnä sääntöjä, käytäntöjä ja reunaehtoja ennen kuin saat sanaakaan paperille. Tyhjän paperin kammo ei ole pelkoa siitä, ettei olisi mitään sanottavaa, vaan se on lamaannuttava ajatus siitä, ettei osaa sanoa mitään oikein.

Tiedettä pitää uudistaa ja popularisoida, sanovat monet. Voisiko tämä prosessi ulottua myös tieteelliseen kirjoittamisen?

 

Tuija

Kirjoittaja on wannabe-tutkija, joka tarkoituksenmukaisesti unohti tästä tekstistä lähdeluettelon, koska se ei mahdu blogitekstiksi määriteltävän kirjoitelman sallittuun maksimimerkkimäärään.

 

Portugalin opiskelijaksi

Kolmas kerta toden sanoi - vihdoin viimein tavoitteeni on saavutettu! Osallistuin Helsingin yliopiston maailman kielen ja kielitieteen valintakokeeseen kolmena peräkkäisenä vuotena 2020, 2021 ja 2022. Nyt viimein tätä kirjoittaessa odotan innolla viikon päästä alkavia portugalin kielen opintoja Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa.

Sain siis pari kuukautta sitten heinäkuun alussa Opintopolusta tiedon, että olin päässyt sisään portugalin opintosuuntaan ei-ensikertalaisten valintakoejonosta. Unohtui tännekin kirjoitella, kun halusin vaan nauttia kesästä ennen opintojen alkua.

Portugalin opintosuuntaan oli tänä vuonna varattu 7 aloituspaikkaa, joista 5 paikkaa oli varattu ensikertalaisille. Tänä vuonna portugalin opintosuuntaan haki yhteensä 53 hakijaa, joista valintakokeeseen osallistui 21 hakijaa. Kaikista hakijoista hyväksyttiin yhteensä 7 hakijaa, joista ensikertalaisia on 5. Näin ollen hyväksytyistä 2 hakijaa oli ei-ensikertalaisia, joista toinen valittiin todistuksella ja toinen (minut) valintakokeella.

Portugalin todistusvalintajonon (kaikille hakijoille) alin hyväksytty pistemäärä oli 148,1 pistettä. Omat ylioppilastodistuspisteet eivät siis sisäänpääsyyn riittäneet, joten minun oli osallistuttava valintakokeeseen. Valintakokeesta sain 68,5 pistettä, ja näillä pisteillä olin ei-ensikertalaisten valintakoejonon ensimmäinen ja ainoa sisään päässyt hakija. Alla olevassa taulukossa esitetään muiden valintajonojen sisään päässeiden pisteet, hyväksytyt hakijamäärät sekä aloituspaikat. Yhteensä meitä aloittavia portugalin opiskelijoita on 7.

Valintajono	Alin hyväksytty pistemäärä	Hyväksytyt	Aloituspaikat
Portugali, todistusvalintajono ensikertalaisille hakijoille	95,9	3	3
Portugali, todistusvalintajono kaikille hakijoille	148,1	1	1
Portugali, koevalintajono ensikertalaisille hakijoille	68,0	2	2
Portugali, koevalintajono kaikille hakijoille	68,5	1	1

Lähde: Helsingin yliopisto 2022. Tilastoja opiskelijavalinnoista.

Kokemuksia maailman kielten ja kielitieteen valintakokeesta keväällä 2022

Valintakokeeseen osallistujalla oli yhteensä 180 minuuttia aikaa suorittaa koe. Valintakoe koostui kahdesta osasta: Ensimmäinen osa oli artikkelin luku, luetunymmärtäminen ja siihen liittyvät monivalintakysymykset. Toinen osa oli jaettu kahteen osaan: lauseen analysointiin sekä käännöksiin. Toinen osa arvioitiin vain niiltä, jotka menestyivät parhaiten ensimmäisessä osassa, joten panostin tänäkin vuonna ensimmäiseen osaan.

Käytin valintakoeajan seuraavasti:

1.osa: 96 min
Vessatauko: 4 min
2.osa: 79 min
Palautus sähköisesti: 1 min

Omasta mielestäni ensimmäinen osa meni hyvin. Toinen osa oli mielestäni viimevuotista vaikeampi, ja siksi viimeiseen käännöstehtävään ei jäänyt paljoa aikaa. Olin saanut pistevähennyksiä väärin menneistä kohdista seuraavasti:

1. osa, artikkeli ja monivalintakysymykset: 20 kysymyksestä 5 meni väärin, -2,5 p per kysymys joten yhteensä -12,5 p

2. osa, lauseen analysointi: 10 kysymyksestä 5 meni väärin, -3 p per kysymys, joten yhteensä -15 p

2. osa, käännös: 5 kysymyksestä 1 meni väärin, -4 p per kysymys, joten yhteensä -4 p

Yhteensä sain vähennyksiä 31,5 p

Valintakokeesta sain pisteitä siis 68.5 p / 100 p

Valintakokeesta poistuessa olo oli jotenkin lannistunut, vaikka tiesin yrittäneeni parhaani. Olin etukäteen päättänyt, että en tulisi hakemaan enää neljättä kertaa, jos en olisi tällä kerralla onnistunut. Siitä syystä valintakokeessa onnistuminen ja sisään pääsy tuntui todella upealta, etenkin kun viime vuonna jäin 1. varasijalle.

Tohtoriopintojen alkutaipale

Oikeastaan mikään tohtoriopintojen ensimmäisessä vuodessa ei ole tullut yllätyksenä. Työmäärä on mitä on, ja omat voimavarat ovat ovat kokoaikatyöläisellä rajalliset. Senkin tiesin etukäteen, että on huono idea yhdistää sauna- ja kylppäriremontti, ylityöt ja väitöskirjan teko. Annan vinkin: älä kokeile. Varmasti sama pätee lasten hankintaan, eroamiseen, talonrakennukseen ja työpaikan vaihtoon, mutta niistä ei onneksi ole nyt omakohtaista kokemusta.

Itse väitöskirjan teko on ollut minimissä ja tekeminen on rajoittunut joidenkin pakollisiin kuuluvien kurssien opiskeluun. Plakkarissa on huimat 10 opintopistettä, mikä tietysti vähän nolottaa. Mutta koska asiaan kuuluu antaa kootut selitykset, ne tulevat tässä:

Tänä lukuvuonna opettajan vuosityöajan eli 1600 tunnin lisäksi olen tehnyt 327 tuntia ylitöitä. Se ei ole millään mittapuulla järkevää, koska se tarkoittaa säännönmukaisesti viikonloppujen käyttämistä töiden tekoon. Kaikki se on pois opiskelusta, ja siitä omasta kallisarvoisesta vapaa-ajasta, jota myös palautumiseen haluaisi käyttää. Ainoa hyöty on tuleva ylityökorvaus, josta saa säästöön ensi lukuvuodelle suunniteltua kahden kuukauden palkatonta opintovapaata varten. Ironista kyllä, tuo kaksi kuukautta opintovapaata tarkoittaa likipitäen 320 tunnin työmäärää kahdeksalle viikolle laskettuna, joten olen ”urakoinut” tulevan opintovapaan tunnit ja kahden kuukauden palkan tänä lukuvuonna etukäteen ja näin ollen en taloudellisesti kärsi opintovapaasta niin paljoa. Mutta kannattiko muuten? Ei.

Se, mitä vuoden aikana on valjennut on se, että aihettaan täytyy työstää säännöllisesti ja pitkäjänteisesti. Ei auta, että saat luettua jotain nyt ja tekstidokumentille raapusteltua jotain kahden kuukauden päästä. Nyt laitan tämä vuoden mappi ööhön, tai virallisesti sanottuna kirjaan tämän orientoitumisena kaikkeen. Tutkimusetiikkaan, tutkimuksen prosessiin, tutkimuslupiin, tutkijaseminaarin käytäntöihin, tieteenfilosofiaan, verkostoitumiseen, ideointiin, perehtymiseen, karikoiden kartoittamiseen, oman kirjoittajatyylin etsimiseen, oman aiheen kyseenalaistamiseen ja uudelleen löytämiseen, tiedonhakutaitoihin, jufo-luokituksiin. Viimeisiksi mainittu on oikeastaan hyvä esimerkki. Reilu vuosi sitten ainoa JuFo, josta olin kuullut, oli Raptorin  laulaja. Näin kaukana maisteri voi 15 vuotta valmistumisensa jälkeen olla tieteentekemisestä. 

Ihan koko vuosi ei ole mennyt hukkaan. Nyt suunnitelmia on kaksin verroin alkupisteeseen verrattuna, mutta niistä enemmän sitten, kun ne alkavat realisoitua. Reilun viikon päästä minulla alkaa kuitenkin kesäloma, josta leijonanosa on käytettävä lukemiseen ja kirjoittamiseen.