Mainitsin taannoin, etten ole koskaan katunut pääainevalintaani englantilaista filologiaa. Sitten on näitä päiviä, kun suorastaan kiitän itseäni erinomaisesta valinnasta. Vaikka kyseessä on kieli, jota lähestulkoon kaikki osaavat edes jotenkuten, on aivan eri asia pystyä kommunikoimaan täysipainoisesti vieraalla kielellä sen sijaan, että kikkailee monikielisessä Teams-tapaamisessa Google kääntäjällä chattiviestejä suomesta ukrainaksi. Sitäkin tein tänään.
Olin viikonloppuna oman alani eräässä verkkokonferenssissa esittelemässä työhön liittyvää tutkimusartikkelia. Mukana keikkui noin satapäinen joukko eri kieli- ja kulttuuritaustaisia opettajia ja tutkijoita. Kuuntelin kolme päivää osin hienoja ja osin ei-niin-hienoja esityksiä englanniksi eri aksenteilla. Sanottakoon, että oma suhteeni vieraisiin kieliin myös opettajana on funktionaalinen: minusta kieliä opiskellaan ensisijaisesti nimenomaan kommunikointia ja työelämää varten, ei yleissivistyksen vuoksi (mikä sekään ei toki ole tarpeetonta). Sillä, osaako ääntää täydellisesti tai puhuuko täysin virheettömästi vierasta kieltä ei ole väliä, jos vain saa viestinsä tehokkaasti perille. Mutta sitten on eri asia, jos puhetta on todella hankala seurata ja jos ei edes kykene kysymyksiin vastaamaan selkeillä lyhyillä lauseilla. Näitäkin näkyi viikonloppuna: jopa sessioiden vetäjissä oli henkilöitä, joiden ulosannista ei saanut oikein mitään tolkkua. Kuuntelen sujuvasti putkeen italialaista, saksalaista, korealaista ja filippiiniläistä englannin aksenttia, mutta kuuden tunnin kuuntelun jälkeen ranskalainen englanti alkaa kuulostaa ranskalta ja puolalaisen aksentin kohdalla jo luovuttaa ja lukee mieluummin vain lauseet dioista.
Kansainvälistä tutkijanuraa tavoittelevalle sujuva englanninkielen taito on iso plussa. Itse koen, että yliopistoaikojen Academic Writing-kurssien opit on hallussa, tekstejä tarvitse käännättää tai oikoluettaa kääntäjällä eikä tarvitse panikoida artikkelien arviointiprosesseissa siitä, jääkö homma kiinni kielen tasosta vai ei. On ihan hurjan hieno tunne, kun omaan kielitaitoonsa voi luottaa ja kun tietää selviävänsä kunnialla suullisista esiintymisistä.
Ainoa, mikä joskus harmittaa, on se, miten englannin kieli yliajaa muut eurooppalaiset kielet työn ja tutkimuksen kielenä. Haluaisin prepata vanhoja ranskan taitojani ja opiskella huvikseni italiaa - eikä saksakaan ole huonompi vaihtoehto. Haluaisin osata kirjoittaa ruotsia niin sujuvasti, ettei tarvitsisi käännättää oman työn blogijulkaisuja kääntäjällä. Se, että pystyisi vähän harvinaisemmilla kielillä selviämään perustason smalltalkista livekonferensseissa - se vasta olisikin huippua. Siksi minusta on mahtavaa, että sisko haluaa opiskella jotain mielestäni niinkin eksoottista kuin portugalia. Opiskelkaa kieliä, hyvät ihmiset! Saatat tehdä lähtemättömän vaikutuksen johonkin urasi kannalta tärkeään henkilöön ihan vain sillä, että ensinnäkin uskallat avata suusi ja lausut vaikka muutaman kohteliaisuuden tai esität hyvän kysymyksen keskustelukumppanin kielellä. Neoklassisen työmarkkinateoriankin valossa kielitaito on inhimillistä pääomaa, joka tuottaa työntekijälle myös taloudellista hyötyä. Kyllä se näin on, koska olematon kielitaito vie pahimmassa tapauksessa mahdollisuuden työllistyä. Ylemmillä toimihenkilöillä pelkkä äidinkielen taito ei enää tahdo riittää millään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti