Siskon peesissä

 Yllätys - meitä bloggareita onkin kaksi!

Olen opetusalalla työskentelevä humanisti, jota teknologia-ala kiinnostaa. Koodaria minusta ei tule, sen huomasin jo tahkotessani Helsingin yliopiston avointa ohjelmointi-MOOCia - mutta opetusteknologia on työni suola. Toisin kuin siskoni, minä tiedän kyllä mitä teen isona. Se on jotain opetuksen, tutkimuksen ja teknologian välimaastossa, tai kaikkia niitä rinnakkain. Opekouluttajana olen jo unelma-ammatissani (tai yhdessä niistä), mutta en olisi järin hyvä ope ellen uskoisi elinikäiseen oppimiseen. Ja kun kuulin siskoni havittelevan jo kolmatta maisterintutkintoa, päätin, että maisteritutkinto ei riitä ja jatko-opiskelijaksi on päästävä! 

Meillä on paljon yhteistä siskon kanssa. Molemmilla on maisterintutkinto englannin kielestä, ja molemmilla on myös opettajan pätevyys. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan opeta englantia. Kielenä se on minulle tärkeä, enkä koskaan ole katunut pääainevalintaani. Työelämä on kuitenkin kuljettanut minua teknisempään suuntaan opetusteknologian ja digipedagogiikan pariin, kun taas sisko on pyörinyt IT-puolella ja flirttailee nyt humanistisille aloille. Selkeästi samat geenit. 

Mutta miksi minä pölähdin tähän blogiin? Ajattelin, että saamme samalla iskulla kaksi tarinaa: toisen kielenopiskeluun liittyvästä polusta ja toisen tohtoriksi tahtovan aloittelevan tutkijan syrjähypystä vuorovaikutuksen teknologisemmalle puolelle. Minulla on menossa siis haku tohtoriohjelmaan. Takeita sisäänpääsystä ei ole, mutta omasta yrityksestä kertomisen toivon auttavan jotain samassa tilanteessa olevaa ja tutkimusideansa kanssa pähkäilevää keltanokkaa. Ja jos hyvin käy, olemme molemmat siskon kanssa syksyllä osa-aikaopiskelijoita. 

Tuumasta toimeen

Joskus kannattaa opiskella uusi ammatti, joskus taas pysyä valitsemallaan tiellä. Keski-ikäisenä perheenäitinä en ole ihan valmis rullaamaan koko arkea uusiksi ja hyppäämään suureen tuntemattomaan, vaikka kieltämättä on päiviä kun haluaisi tehdä jotain aivan muuta. Oma pragmaattinen näkemys työelämästä ohjaa kuitenkin opiskelemaan sellaista, josta on työn kannalta jotain hyötyä, eikä sellaista, joka nyt vaan sattuu kiinnostamaan. Harkitsin tietojärjestelmätieteen opintoja, mutta totesin, etten nykyisessä työssäni siitä juurikaan hyödy. Aiemmassa työpaikassani olin käytännössä IT-hommissa, mutta vaihdoin työpaikkaa pari vuotta sitten. Nyt ajankohtaista ei olekaan järjestelmäintegraatioiden kanssa näpertely, vaan tutkimuksellisempi ote teknologian käyttöön opetuksessa. 

Sitten oli se nuoruuden unelma. Parikymppisenä opiskellessani asetin tavoitteeksi aloittaa tohtoriopinnot viimeistään kolmikymppisenä. No, se rajapyykki oli ja meni, enkä mitään kovin kummoisia täydennyskoulutuksiakaan ole opiskellut valmistumiseni jälkeen. Pari vuotta sitten tein silti viisivuotissuunnitelman, josta olen noin puoli vuotta jäljessä. Alkuperäinen tavoite oli hakea tohtoriohjelmaan viimeistään syksyllä 2020, mutten saanut syksyllä aikaiseksi hioa ideoitani paperille asti. Odotin syyslomaa, tai joululomaa, tai sitten taas kesälomaa että olisi aikaa. Voin kertoa, ettei sitä aikaa ikinä ole, ellei sitä järjestä. 

Olen vasta alkuvaiheessa, mutta juna puksuttaa jo. Vaivalloisesti, mutta liikkuu kuitenkin. Ajattelin, että jos kirjoitan tarinaani blogiksi, saan pikkuhiljaa vauhtia lisää ja junan seuraavalle pysäkille, jossa häämöttää tohtoriohjelman haun deadline.