Tohtoriksi?

Aiemmin tohtoriohjelmiin haettiin kaksi kertaa vuodessa. Nykyisin jatkuva haku on tyypillisempää, eli kun saat idean väitöskirjaksi, voit koska vain tuunata ideastasi tutkimussuunnitelman ja kokeilla kepillä jäätä. Teoriassa. Käytännössä vaaditaan suunnitelmallisuutta, tavoitteellisuutta ja aitoa motivaatiota. "Kuha nyt kokeilee"-asenne ei näissä hommissa kanna kovin pitkälle. 

Minulla oli useampikin tutkimusidea, joita olisin voinut lähteä työstämään. Olin kypsytellyt ideoita jo kolmisen vuotta, ja nyt yksi niistä tuntui olevan poimittavissa. Siispä otin itseäni niskasta kiinni ennen pääsiäistä, naputtelin tutkimusideani muutamalla  lauseella jotakuinkin ymmärrettäväksi viestiksi ja lähetin sen sähköpostilla eräässä tohtoriohjelmassa nimetylle ohjaajaehdokkaalle. Koska hakuprosessi on kesken, en kerro vielä hakuni kohdetta.

Oikeastaan hävettää, miten köykäisin tiedoin lähestyin ohjaajaa. Onneksi hän kiinnostui, koska minulla ei ole tapana tuhlata aikaa asioihin, joista ei mitään synny. Jos idea olisi heti tyrmätty, olisin todennäköisesti vetäytynyt taisteluasemiin keksimään parempaa. Siksipä myös tutkimussuunnitelmani oli ennen pääsiäistä muodossa "ajatuksen henkäys", mutta paperilla 0 merkkiä. Pääsiäisen jälkeen oli toisin; kasassa on nyt 7 sivua tekstiä lähteineen, ja suunnitelma alkaa olla hyvällä mallilla. 

Jatko-opiskelijaksi havitteleville tarjoan jo nyt pari vinkkiä. Kasaa edes jonkilainen suunnitelma, ennen kuin etsit ohjaajaa. Minulle ei onneksi tullut yllätyksenä se, että ohjaaja pitää itse hankkia - mutta sitäkin voisi ehkä pohdiskella etukäteen. Siinä voi käydä niin, että vaikka olet iskenyt silmäsi siihen alasi guruun ja toivot häntä ohjaajaksi, kyseisellä tyypillä ei olekaan resurssia tai kiinnostusta ottaa yhtään ohjattavaa juuri sillä hetkellä. Minulla kävi tuuri, ja nyt täytyy enää vakuuttaa yliopisto siitä, että tutkimussuunnitelmani on hyvä ja minusta on sen toteuttajaksi. 

Mitä hakuprosessi vaatii?

Tapasin toivottavasti tulevan ohjaajani kolmisen viikkoa sitten ensimmäisen kerran lyhyesti ja sain hyvät evästykset tutkimussuunnitelman tekoon. Toki tohtoriohjelman hakuohjeet kannattaa lukea tarkkaan. Omalla kohdallani tutkimussuunnitelman tekeminen tarkoitti sitä, että marssin kiirastorstaina työpaikkani kirjastoon, lainasin vinon pinon tutkimusaiheeseeni liittyviä teoksia ja torstai-illan surffasin tietokannoissa etsimässä verkon kautta saatavia lähteitä ja tein aineistolle lukemisjärjestyksen. Pitkäperjantaina hoidin omat työt alta pois ja aloitin luku-urakan, jonka lopetin keskiyön tienoilla. Luin ja tein muistiinpanoja, hahmottelin taustateoriaa ja viitekehystä. Jatkoin lukemista lauantaina normin 8 tunnin työpaivän verran. 

Sunnuntaiaamupäivän pidin perheen kanssa vapaata, ja iltapäivällä kolmen aikoihin aloitin kirjoittamisen. Sitä riemua kesti jälleen noin puoleenyöhön. Maanantain eli toisen pääsiäispäivän pyhitin kirjoittamiselle, aamusta iltaan. Ja kun tutkimussuunnitelman runko alkoi olla valmis, luin vähän lisää. Ja kirjoitin. Tein ruokaa, söin ja kirjoitin taas, yhteen asti yöllä. 

Tiistaina työpäivän jälkeen viilasin suunnitelmaa vielä nelisen tuntia. Lukemiseen meni noin 20 tuntia ja kirjoittamiseen saman verran, joten rehellisesti voin sanoa, että tutkimussuunnitelman teko vie noin viikon työajan laskennallisesti. Olen nopea lukija ja kirjoittaminen on minulle helppoa, mutta tutkimustyö ottaa aikansa. Joten kun usein todetaan, että väitöskirjan tekeminen vaatii hyviä istumalihaksia, voin sanoa etten epäile sitä pätkääkään. 

Kaikki resurssit käyttöön

Onneksi on sisko, joka on aina varauksetta innostunut kaikenlaisesta opiskelusta ja kannustaa tekemään juttuja. Olen siinäkin mielessä onnekas, että minulla on ystävä ja ex-työkaveri, joka on jatko-opiskelija. Hän on tarjonnut henkistä tukea, tsemppiä ja myös oman tutkarinsa luettavaksi. Vaikka ohjeet olisivat kuinka hyvät, aitoa esimerkkiä parempaa ohjetta ei olekaan. Kysy siis rohkeasti, jos tiedät jonkun joka voisi jeesiä. Mentorin hommaaminen jo hakuvaiheessa on hyväksi, sillä silloin pääsee nopeammin sisälle akateemisen tutkimuksen kummallisuuksiin. Tämän lisäksi kannattaa tunkea itsensä mukaan kaikkiin avoimiin tutkimusseminaareihin ja infotilaisuuksiin. Jos (tai kun) näissä tapahtumissa tuntee olevansa ihan pihalla, niin tajuaa todellakin sen, miten paljon asioita on opittavana.